Lähettämö- ja vastaanottotyöntekijöitä Snellmanin Kokkikartanolle!
Kerava
Etsimme asiakasyrityksellemme
Snellmanin Kokkikartanolle lähettämö- ja vastaanottotyöntekijöitä.
Työsuhde on tarvittaessa töihin kutsuttava ja soveltuu erinomaisesti esimerkiksi lisätyöksi tai opiskelijoille, jotka ovat valmiita pikaiseenkin aloitukseen työntekijätarpeen tullessa. Odotamme hakijoilta joustavaa käytettävyyttä.
Työajat ovat kolmessa vuorossa (aamu, ilta ja yö) ja sijoittuvat klo 07 - 23 välille. Työvuoroja on tarjolla keskiviikkoillasta lauantai-iltaan ja vuorot ovat kestoltaan kahdeksan tuntia. Toivomme, että uudet työntekijät pystyvät aloittamaan mahdollisimman pian. Työpaikka sijaitsee Keravalla, Lahden moottoritien välittömässä läheisyydessä.
Vastaanotossa ja lähettämössä työtehtäviisi voi kuulua esimerkiksi raaka-aineiden vastaanottoa, varastointia, tilausten keräilyä sekä lavotusta. Lähettämön lämpötila on alle kuusi astetta. Vastaanotossa lämpötilat vaihtelevat työpisteestä riippuen. Työssä käytetään vastapainotrukkia, pinkkaria ja lavansiirtovaunua eli pässiä. Trukkikokemus ei ole ehdoton edellytys, koska työhön saa kattavan perehdytyksen. Trukkikokemus on kuitenkin eduksesi. Työ on fyysistä ja askeleita kertyy vuoron mittaan runsaasti.
Kokkikartanolla on tehtaanmyymälä, josta on mahdollisuus ostaa tehtaan valmistamia tuotteita. Lisäksi työntekijöillä on käytössään kuntosali sekä lounasruokala.
"Elintarvikealalla toimiva Snellman-konserni tunnetaan laadukkaista tuotteistaan ja vahvoista brändeistään. Konsernilla on toimintaa Suomen lisäksi Ruotsissa, missä toimimme nimellä Snellman Sverige AB. Pieni perheyritys on ajan saatossa kasvanut konserniksi, mutta toimintamme on edelleen yhtä ihmisläheistä ja avointa. Kotimaisuus, yhteistyö lähituottajien kanssa, puhtaat raaka-aineet ja laadukkaat tuotteet ovat pysyneet toimintamme ytimessä jo lähes seitsemän vuosikymmenen ajan."
Mitä odotamme sinulta:
-
Aikaisempaa kokemusta varastoalan työtehtävistä
-
Hygieniapassia tai valmiutta sen suorittamiseen
-
Salmonellatodistusta, joka järjestetään VALPROn työterveyshuollosta
-
Joustavaa käytettävyyttä; valmiutta lähteä töihin pikaisellakin aloituksella
-
Hyvää asennetta työntekoa kohtaan
-
Suomen kielen taitoa; tämä on edellytys työssä suoriutumiseen
Tarjoamme sinulle:
-
Elintarvikealan (teollisuus) TES mukaisen palkan (11,05 - 13,30€/h) + lisät.
-
VALPROn työterveyspalvelut
-
Kannustavan tiimin tuen
-
Kattavan perehdytyksen sekä asiakasyrityksellä että VALPROlla
Hae tehtävää täyttämällä sähköinen hakulomake. Liitä mukaan CV:si ja hakemuksesi. Kerro hakemuksessasi, mitä olet aiemmin tehnyt ja millaisella aikataululla pystyisit aloittamaan työt. Emme käsittele sähköpostitse saapuneita hakemuksia, joten jätäthän hakemuksesi allaolevan linkin kautta.
Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä. Hae tehtävää täyttämällä sähköinen hakulomake. Liitä mukaan CV:si ja hakemuksesi. Kerro hakemuksessasi, koska pystyisit aloittamaan työt. Pääset tekemään hakemuksesi alla olevan linkin kautta.
Puhelin: 09 315 26510
Sähköposti: rekrytointi@valpro.fi
VALPRO Logistics Oy
VALPRO Logistics Oy on logistiikan-, teollisuuden-, ja tuotannon työpaikkoihin ja ammattilaisiin erikoistunut suomalainen yritys, jonka kotipaikka on Vantaa. Palkitsevinta meille on löytää sinulle sopivin työ asiakkailtamme ja löytää asiakkaillemme sopivin ammattilainen.
Panostamme hyvään työyhteisöön, laadukkaaseen palveluun ja ammattitaitoiseen henkilöstöön. Teemme yhteistyötä johtavien logistiikan-, teollisuuden-, ja tuotannon yrityksien kanssa Uudenmaan alueella.
VALPRO on Henkilöstöala HELA ry:n ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n jäsen.